Ljubljanaan, päivä 6

Alla matkareittimmesuurin piirtein. Pieniä teknisiä ongelmia oli karttaa säätää, mutta ei mennä nyt tarkemmin niihin yksityiskohtiin.


Näytä suurempi kartta

Todella huonosti nukutun yön (kuuma!!!) jälkeen pitkän pöydän aamiainen skandinaavisen seurueen kanssa. Ruotsalaisrouvan matkatavarat eivät olleet saapuneet, ja he olivat jatkamassa junalla kohti Salzburgia. Pisteitä Finnairille tällä kertaa, aika pulassa oltaisiin oltu ilman pyöriä tai varusteita. Oli muuten yksi syy kohdevalintaan sekin, että on suora lento ja suhteellisen luotettava lentoyhtiö.

"Kaksi menolippua ja kaksi pyörälippua Ljubljanaan, kiitos."

Kävimme pyörillä Mariborin juna-asemalla ostamassa liput, tällä kertaa ilman vaihtoyhteyttä. Netistä on tälläkin kertaa suuri apu reittejä suunniteltaessa (http://www.slo-zeleznice.si/en). Pyörälippu maksoi 2,90 suuntaansa, ihmisen lippu 9 euroa.
Haimme tavarat majatalosta ja tapoimme aikaa istuskelemassa puistossa ja tarkkailemassa kaupungin aamupäivää.

Rautatieaseman puistosta

Jake ja Cicli odottamassa junakyytiä

Juna lähti 11.46, olimme tälläkin kertaa hyvissä ajoin asemalla. Fillarit junaan, kassit kainaloon ja vapaita paikkoja etsimään. Hetken harmitti, ettei tullut ostetuksi 1.luokan lippuja, aika ylelliseltä näytti vaunuosasto mustine nahkatuolineen ja ruhtinaallisine jalkatiloineen. Hinnan erokaan ei olisi kovasti kukkaroa rasittanut. Ravintolavaunussa oli valkoiset pöytäliinat pöydissä, luksukselta näytti sekin. Francekin polenta-aamiaisen jälkeen ei kuitenkaan voinut kuvitellakaan vielä syömistä.

Maisemat olivat edelleen upeat. Juna kulki aivan Sava-joen vartta, takana siintivät vuoret. Ja kaikki muu siinä välillä niin vehreää, niityt, puutarhat, metsät.

Saavuimme Ljubljanaan 13.06, aikataulussa. Tässä junassa oli rulo-ovi fillariosastolla, ja kahdestaan purkaminen ja lastaaminen on helppoa. Toki henkilökuntakin on avuliasta. Kävi kyllä oikeasti sääliksi kanssasisarta, jota konnari auttoi purkamaan kalustoa junasta. Neiti oli liikkeellä yksin, joten tavaramäärä oli varmaan noin sama mitä meillä oli yhteensä. Mitenkähän hän selvisi pois laiturialueelta? Olisi ehkä pitänyt kysyä tarvitseeko hän apua, mutta kaipa hän olisi pyytänyt, jos olisi tarvinnut.
Raiteilta pääsi rappuja pitkin pois, reunoissa oli rampit, mutta niin jyrkät, että Timo joutui työntämään minun pyöräni ylös. Jos olisi ollut yksin liikkeellä olisi pitänyt viedä ensin tavarat, sitten pyörä, ja kuka niitä tavaroita olisi sen ajan katsonut, kun olisi hakenut sitä pyörää? Toisaalta, tuntuu edelleen siltä, että täällä ei varmaan tavarat häviäisi, vaikka niistä katseen hetkeksi irrottaisikin.

Toinen huomio matkan varrelta on, että jos ei ole ihan satavarma jostain suunnasta, kannattaa mieluummin kysyä heti, kuin arvailla, että oliskohan se tänne päin. Näin teimme heti saavuttuamme kaupunkiin, ja kaveri varmisti näyttämällä yläviistoon katukylttiä, että olemme oikeassa paikassa.  Kaupunkiin saapuminen oli äärimmäisen helppoa ja vaivatonta. Pyörätietä lähes perille saakka, maisemat sen kuin paranivat paranemistaan. Ja vanha kaupunki on niin kaunis!

Kaupunkiin saapuessa voi ihailla rakennusten art nouveau -tyyliä

Pääkatu, jonka varrella hotellimme sijaitsi, löytyi helposti. Mutta se pikku poikkikatu, missä ihmeessä se voi olla? Ajoimme yläkautta, ajoimme alakautta, ei löydy. Ärsyttävä tunne kun tietää olevansa kulmilla, mutta ei vaan löydä. Valitsimme taas seuraavan paikallisen näköisen kulkijan ja näytimme osoitetta. Hän kaivoi google mapsin puhelimestaan ja tälläkin kertaa seisoimme aivan kujan vieressä. Jos nyt jotain palautetta tästä maasta olisi annettava, niin ehkä tosiaan nuo opasteiden puutteet, niin maalla kuin kaupungissa.

Kotikadulla. vasemmalla majatalo

Kotikatu toiseen suuntaan

Apartments Meščankassa (http://www.mescanka.si/) ei ole päivystystä kuin tarvittaessa, joten olimme sopineet sähköpostissa etukäteen, että soitamme kun saavumme perille. Samoin olin varmistanut, että pyörät saa ottaa sisälle. Neiti saapui paikalle noin 10 minuutin kuluttua ja kertoi pelisäännöt. Ei aamiaista, netti toimii, samoin ilmastointi, eipä siinä juuri muuta sitten ollutkaan ja sisään kirjautuminen. Hinta oli 60€/2 hh/yö, sijainti ei enää keskustammassa olisi voinut olla.  Ja kun otti kolme askelta ulos ovelta, olikin jo rantakadulla ja joen rannassa.

Ja se talo! Se oli niiiiin hieno. Ei tullut kysytyksi miltä vuosisadalta, mutta tosi vanha se oli. Niinkuin tietysti kaikki muutkin vanhan kaupungin talot. Seinät varmaan metrin paksuiset kiviseinät, raput ikiaikaisen vanhaa, kulunutta puuta, remontti oli tehty huolella ja tyylillä. Kattoparrut näkyvissä, viistokatto, jossa kattoikkuna, kylppäri aivan ihana. Huoneessa hyvä iso sänky ja vanha vaatekaappi. Ai että, miten oli kaunista. Eka ajatus oli, että en lähde ulos enää ollenkaan.

Joenranta täynnä kauniita, vanhoja taloja

Mutta toki ulos lähdettiin. Hotellin tyttö suositteli muutamaa ruokapaikkaa ja otimme neuvosta vaarin. Sen jälkeen päämäärätöntä kiertelyä ja kaupungissa haahuilua. Pyörämatkailu on siitä helppoa, että voi unohtaa kaikki tuliaisten hankinnat (no jotain pientä ja kevyttä lapsille) ja muut tavaramaailman houkutukset. Iltaruokapaikka valittiin ihan satunnaisotannalla ja se osui nappiin! Hauska ja asiantunteva tarjoilija, hieno sijainti ja loistava ruoka. Jokohan mainitsin, mutta tämä on kyllä lihansyöjien maa. Kasvisruokaa on ollut aika harvakseltaan, kun sen sijaan liha on todella hyvää ja sitä on tarjolla runsaasti.

Pyöräily on suosittu kulkumuoto Ljubljanassa

Siinähän se päivä sitten olikin. Yölle oli suuret odotukset levon suhteen, mm. ensimmäinen paikka, jossa oli ilmastointi, oikeankokoinen sänky ja miellyttävät lakanat. Huone siis täytti kaikin puolin kaikki odotukset, mutta seuraavaksi alkoi häiritä suurkaupungin sivutuote, baarikadun juhlijoiden melkoinen mekastus. Kattoikkuna kun oli raollaan, niin ei ihme, että mökä kuului. Aikamme lukitusta pähkäiltyämme (keskieurooppalaismalli, joka aukeaa niin ylös-alas-suunnassa kuin sivuttainkin) saimme luukun kiinni ja nukkuminen saattoi jatkua. Jos nyt viimeisen yön onnistuisi nukkumaan kokonaisena, siihen olisi nyt kaikki edellytykset olemassa.

Hyvää yötä, huomenna jatketaan

Mariborissa, päivä 5

Majatalon isäntä toivotti meidät eilen tervetulleiksi sanoilla "I have a surprise for you: a Scandinavian night!" hänen mielipahakseen ja meidän onneksemme jouduimme kieltäytymään snapseista ja illanvietosta. Aamiaiselle istuimme kuitenkin pitkän pöydän ääreen noin kymmenen ruotsalaisen ja norjalaisen sekä yhden skotlantilaisen kanssa. Aamiainen oli polentaa, vanhaa perinneruokaa, jota maalaiset nauttivat aamulla kukonlaulun aikaan ja jonka voimin he jaksoivat ahertaa pitkälle puoleen päivään. Tieto piti paikkansa, rasvassa paistetut muruset pitivät nälän loitolla pitkään.

Francek-isäntä (seisomassa)  esittelee aamiaistarjontaa 

Aamiaisen jälkeen turistikävelyä kaupungilla. Kävely on  pyöräilyä raskaampaa tässä 30 asteen helteessä. Tuulen virettä ei ole ja asfaltti hohkaa lämpöä myös alhaalta päin. Onneksi agenda oli vapaa ja mitään sen kummempaa ei tarvinnut edes yrittääkään. Kirkot ovat hienoja hetkiä levähtää, kaupungin hulina loppuu siihen paikkaan, lisäksi ne ovat viileitä ja kauniita. Pientä huolta mielissämme herätti etenkin minun urheilullinen pukeutuminen (shortstit ja hihaton paita), mutta ei kukaan ainakaan kommentoinut eikä pahasti karsonut. Sytytin äidin muistolle kynttilän ja jatkoimme matkaa.

Yksi monista Mariborin kirkoista

Mariborissa olisi ollut muutamakin mielenkiintoinen tutustumiskohde, esim. polku viinitarhan läpi pienelle kukkulalle, josta varmasti kauniit näköalat kaupungin kattojen yli. Mutta koska se olisi vaatinut kiipeämistä helteessä, hylkäsimme idean saman tien. Muutenkin oma orientaatio on asettunut nyt niin, että nähtävyydet tai shoppailut eivät ole ollenkaan listalla kärkisijoilla. Museoissa ja kaupoissa tosin olisi varmaan ilmastoinnit, mikä ei olisi ollenkaan huono asia. Huomaan, että minulla tottuminen kuumaan ilmanalaan kestää todella pitkään.

Patikkapolku johtaa halki viiniviljelysten kukkulan huipulle

Vaikka suunnitelmissa olikin pitää lepopäivä, hyppäsimme kutenkin iltapäivällä pyörien selkään ja läksimme tutkimusmatkalle kaupungin laidoille. Keskellä virtaava joki auttaa paikallistamisessa, Maribor on pieni ja selkeä, joten emme vaivautneet ottamaan edes karttaa mukaan. Ajoimme esikaupunkialueille, söimme jäätelöt valtavan Spar-automarketin parkkiksella ja onnittelimme itseämme jälleen kerran viihtyisän taukopaikan valinnasta. Kilometrejä kertyi ehkä kymmenen.

Rantanäkymiä

Rautatiesilta

Takaisin Vila Miraan, suihkuun ja pieni lepohetki ei-niin-valtavan-viihtyisässä huoneessamme. Paikkaa isännöi entinen merenkulkija, nykyinen lääketieteen opiskelija, yli kuusikymppinen yksinäinen vanha herra Francek. Melkoinen tarinankertoja ja mustan huumorin mies.

Illalla menimme vielä kiertelemään Lent-festivaaleja. Ruokakojut tarjosivat valtavasti valinnanvaraa alueen ja naapurimaiden herkkuihin tutustumiseen. Päädyimme luultavimmin slovenialaiselle perinneruokaosastolle, Timo sai pari possunlihaa paistetun sipulin kera, minä knöödeleitä valkosipulitahnalla. Pienet, mutta riittävät annokset, hintaa kertyi yhteensä parin vesilasin ja yhden tuopin kanssa yhteensä reilun kympin verran.

Festarikadulta

Vielä hetkeksi siirryimme kuuntelemaan bändiä alueen toiseen päähän. Rantaan saapui eräänlainen jokilautta, jossa ihmiset olivat ruokailleet paikallisen orkesterin tahdittamana. Ihan käsittämätöntä eurohumppaa tuntuvat kaikki pumput soittavan niin livenä kuin tv:ssäkin. No festareilla esiintyi molempina iltoina hieman rokahtavammat yhtyeet.

Eurohumpparavintolalautta

Väsy alkoi painaa ja läksimme kotio kohti. Matka oli todella pimeä, katuvaloja lähes yhtä harvakseltaan kuin katukylttejä. Mutta kaupunki tuntuu äärettömän turvalliselta. Itse asiassa emme ole törmänneet mihinkään alamaailman ilmiöihin, ei taskuvarkaita, ei narkkareita, ei humalaisia, ei ihmiskauppaaa, ei kerta kaikkiaan mitään negatiivista. Varsinainen lintukoto. Ehkä sekin on murenemassa, sillä Neza kertoi, että alkuviikon pääuutinen oli ollut, kun Mariborissa oli murtauduttu kioskiin.

Timo nautti etelä-eurooppalaisesta yöelämästä vielä hetken isännän ja tsekkiläisen arkkitehtipariskunnan kanssa Vila Miran puutarhassa viinilasin ääressä, minä sukelsin suoraan nukkumaan. Yö sujui nihkeästi kuumuuden aiheuttaman heräilyn merkeissä.

Mariboriin, päivä 4

Tänään vuorossa siirtyminen Mariboriin, Slovenian koillisosiin. Eilen vielä ajattelin, että siirtyminen tapahtuu ihan varmasti junalla koko matkan, mutta kummasti se lepo antaa uusia voimia. Aikamme juna-aikatauluja tarkasteltuamme, tulimme siihen tulokseen, että polkaisemme sittenkin Ljubljanaan (52 kilometriä Google mapsin mukaan) ja hyppäämme sieltä junaan.

Lähdimme liikenteeseen ennen yhdeksää, sää suosi meitä tänäänkin. Ohutta yläpilveä, tuulta ei juuri lainkaan. Aurinkorasvaa ei kannata unohtaa laittaa. Meillä on suojakerroin 50 ja väitän, että se on aika sopiva. Se tuli ihan todistetuksikin, sillä selästä oli jäänyt pari pientä plänttiä rasvaamatta, nyt minulla on kaksi kirkuvan punaista pyörylää siellä. Onneksi ovat niin pieniä, että niistä ei ole mitään haittaa, melko huvittavan näköisiä kyllä.

Tie olikin jo entuudestaan tuttu, joten sisukkaasti poljin ylös senkin mäen, jota edellisenä päivänä olin iloisesti rullaillut alas viidenkympin tuntivauhtia. Muutama isompi mäentömpyrä oli matkan varrella välillä Bled-Kranj, mutta kaikista selvittiin pyörän päällä.

Kummaa, miten ne mäet ei näytä yhtään niin jyrkiltä näissä kuvissa.. ;)

Suunnistaminen Ljubljanaan oli yllättävänkin haasteellista. Harhaan emme kuitenkaan ajaneet kuin kerran, siitäkän ei tullut kuin muutama ekstrakilometri. Pyöräreittiopasteita paikkojen nimien mukaan ei tosiaan ole, reittinumeroviittoja oli jonkin verran. Ne eivät taas meitä auttaneet, koska meillä ei ollut mukana vastaavia reittikarttoja.

Itse kaupunkialueella pyöräily oli helppoa. Pyörätiet on asfaltoitu punaisella ja ne ovat yksisuuntaisia. Muutama vastavirtaan polkija näkyi, mutta he ajelivatkin sitten jalkakäytävillä, joten ei heistäkään sen kummempaa haittaa. Ohitukset hoidettiin satunnaisesti kummalta puolelta sattui huvittamaan. Yksi kolarinpoikanen oli sattua, kun Timo hiljensi hiljalleen vasemmalle ja kaveri, joka samalla puhui kännykkään, oli juuri koukkaamassa ohi sieltä kautta.

Saavuimme Ljubljaanaan n. 4,5 tunnin ajamisen jälkeen. Kilometrejä mittariin kertyi kuutisenkymmentä. Junan lähtöön oli vajaat pari tuntia. Kävin asemalla kysymässä olisiko mahdollista ottaa fillarit normaaliin junaan, joita olisi ollut tarjolla useitakin ennen pyöräjunan lähtöä, mutta ei ollut. Meille tarjottiin klo 16 lähtevää vaihdotonta pyöräjunaa ja sain tehdä paljon töitä, että sain liput ostetuksi klo 15.15 vaihdolliseen junaan. Vaihto netin mukaan olisi klo 17.06. Vaan toisin kävi tälläkin kertaa.

Ljubljanan rautatieasema

Lastauslupaa odotellessa

Intercity-junamme saapui laiturille vähän ennen lähtöhetkeä. Varmistin henkilökunnalta, että kyseessä oli oikea juna ja että voisimme alkaa lastata kamojamme vaunuun. Olin aina kuvitellut, että IC-junilla on jonkinmoinen tekninen minimistandardi, mutta ei näköjään, sama meininki kun kesäisin lättähatulla Porvooseen. Virka-asuinen vanhempi rouva nyökytteli iloisesti vastaukseksi, että juu, lastatkaa sinne vaan. Kun ryhdyimme hommiin, vislasi konnari junan toisesta päästä, että tuokaa ne tavarat tänne. Juoksujalkaa  kimssujen ja kamssujen kanssa siis junan toiseen päähän.

Pyörävaunun symboli. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, huomaa että joku veijari on piirtänyt siihen  myös pyöräilijän.

Bledissä, päivä 3

Tänään oli vuoripäivä. Oli helppo luvata, että mennään vaan, kun ei ollut mitään aavistusta mitä tuleman piti...

Jossain täällä olimme

Ja todistettavasti ainakin tässä!

Kaukainen ajatus oli, että suuntaisimme Bohjinskaan, jonne matkaa ehkä n. 30 kilometriä suorinta ja helpointa reittiä. Emme tietenkään valinneet sitä, vaan meidän vaihtoehto oli polkaista vuorien yli. Paljonko tästä olisi kertynyt kilometrejä, ei selvinnyt, koska emme ikinä päässeet sinne saakka. Sitä paitsi mittarit pätkivät täällä niin, että niihin ei ole luottamista. Timo ajeli kevyellä välityksellä kevyesti pitkin vuorenrinnettä, mulla ei ollut yhtä helppoa. Joko jalat hapottivat tai sitten tuntui, että keuhkot repeävät. Vaikka välillä olisi kuvitellutkin voivansa hypätä pyörän selkään, ei olllut apujoukkoja pökkäämässä vauhtia, joten fillaroinnin aloitus ei vaan onnistunut niin jyrkässä nousussa. Nousuista oli merkitty 12 ja 18 prosenttia liikennemerkit, mitä siinä välissä oli, ei tietoa. Nousun pituudeksi arvioimme noin viisi kilometriä. Vahva veikkaukseni olisi, että olimme aika lähellä Zatrnikia, se oli varmasti heti siinä seuraavan mutkan takana.. Antakaa minun elää tässä kuvitelmassa.

Valitettavasti kuvasta ei välity todellinen syvyys ja kauneus

Aikamme kivuttuamme totesimme, että minun etenemisvauhdilla ehtii yö koittaa ennen kuin saavutaisimme määränpäämme. Niinpä käännyimme takaisin. En tiedä miten lähellä huippua olimme, käsitykseni mukaan todella lähellä. Mutta toisaalta, sama tunne oli jo useita kilometrejä aiemminkin, aina sitä kuvitteli, että seuraavan mutkan jälkeen tien on jo pakko alkaa kääntyä alaspäin. Ei alkanut.

Alastulokin hirvitti etukäteen. (Tiedän, aiheellinen kysymys on, että mitä minunlaiseni ihmisen kannattaa edes lähteä ajamaan vuorille. Vuoristossa ajaminen on ollut Timon haave jo pitkään. Hän kyllä tiesi mitä tuleman pitää minun seurassani, mutta halusi siitäkin huolimatta ottaa riskin. Toki siis lähden!) Halusin kyllä itsekin kokeilla vuoriajoa, voi sitten seuraavaa Touria seuratessa eläytyä entistäkin vahvemmin. Turvallisesti kotisohvalla.

Alaslaskettelu oli mukavampaa ja rennompaa kuin osasin kuvitellakaan. Ja yllättävän viileää. Tie oli tuttu, kun sen oli jo kertaalleen kävellyt, tienpinta hyvässä kunnossa ja liikennekin pysyy kiltisti omilla kaistoillaan, joten ainoa mitä piti koittaa hallita, oli vauhti. Ehkä muutaman harjoitusajon jälkeen uskaltaisi lasketella vähän reippaamminkin, mutta kyllä tämäkin kokemus oli minulle ihan riittävä. Maisemat henkeäsalpaavan upeat. Timo luonnollisesti odotteli siellä alhaalla, että milloinkahan se rouva sieltä mahtaa saapua. Yllättävän nopeasti kuulemma saapui.

Rouvan vaihtoehto päivän pyöräretkelle oli "cultural heritage"-kierros, parikymmentä kilometriä ja pari pikkuista mäennyppylää. Pieniä mäennyppylöitä en havainnut, yhden vuoren kokoisen kyllä, ja taluttamiseksihan se taas meni. Eniten käy voimille tuo henkinen puoli, kun ne vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Kun Peter Selin seuraavaa Touria selostaessaan mainitsee ajajien henkisen kestävyyden, ymmärrän kovin hyvin mistä on kyse!

Samaan reissuun mahtuivat siis eräänlainen vuorietappi ja maaseudun kultturikierros. Kylät ovat viehättäviä, mutta toki kovin samanlaisia, ainakin meidän silmiimme. Kirkko, ehkä kauppa, talot hyvinhoidettuine puutarhoineen ja yleensä joka pihalla joku tarhassa kitkemässä tai kuokkimassa. Slovenialaisille on kunnia-asia kasvattaa ruokaa omassa tarhassa ja pieniä puutarhoja oli niin talojen läheisyydessä kuin peltoviljemienkin keskellä.

Lämpötila yli 30 astetta, kastelemista riittää

Heinäsuoja, polttopuukatos, maissikuivuri, mitä tahansa

Noin neljänkympin lenkin jälkeen palasimme hotelliin iltatoimiin, suihkuun, hiukan lepäilemään ja sitten kylille syömään. Pääruoaksi tilasin peuraa, jälkkäriksi leivoskahvit. Ruuassa korostetaan paljon paikallisuutta. Vihannesten määrä on ollut kovin vähäistä meidän makuumme, tämä on selvästi lihansyöjämaa! Saattaa johtua tosin myös siitä, että emme ole tajunneet tilata salaattia ruuan kanssa, automaattisesti se ei näköjään sisälly. Jälkiruokien tilaamista emme sen sijaan ole unohtaneet! Jokainen blediläinen kahvila- ja ravintola mainosti blediläistä kermakakkua, pakkohan sitä oli maistaa. Nam.
Vielä oli aikaa sulatella päivän kokemuksia ja herkkuja kiertelemällä ja istuskelemalla hetki majatalomme puutarhasta. Lämmintä, kaunista, ei hyttysiä, aivan mahtavaa.

Kohti Blediä, päivä 2

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme aamulla varhain kirkonkellojen (103 kertaa!!!) soittoon ja lehmien ammuntaan. Täällä katolisella maaseudulla kirkko kyllä pitää huolen, että väki herää ajoissa töihin. Nyt on kamat organiseerattu ja odotellaan kellon tulevan kahdeksan, jotta päästään aamiaiselle.

Kattavan ja maittavan aamiaisen jälkeen hyppäsimme ratsujemme selkään ja suuntasimme kohti Blediä. Matkaan (37 km) kului 2:48, vauhdin vaihdellessa noin nollasta 46:een kilometriin tunnissa. Keskinopeus oli 13 kilsaa tunnissa, mikä johtui pitkälti lukuisista pysähdyksistä. 

Karttamme ovat kohtuullisen hyvät, mutta paikallisissa opasteissa on kyllä säästelty vähän turhankin kanssa. Autoilijoille niitä on harvakseltaan, pyöräilijöille ei laisinkaan. Unohdimme ladata kartat puhelimeen, joten siinä vaiheessa kun tie pieneni pienenemistään, alkoi uskon puute hiipua puseroon ja pakko oli pysähtyä hämmästelemään, että ollaanko varmasti oikeilla raiteilla.

Sava-joen ylitys

Vaikka matkaa ei ollut kuin vajaa 40 kilometriä, reitti oli kiinnostava ja vaihteleva. Oli peltoaukeita kylien välissä, joen ylitystä, luonnonouistoa ja metsätietä, pikku kaupunkikin ja tietysti niitä lukuisia, sympaattisia maalaiskyliä.

Kranjin vanhaa kaupunkia

Ajotie luonnonpuiston halki

Tyypillinen slovenialainen kylä

Keskinopeuksien mukaan etappeja ei aikatauluja kannata arvioida. Toinen riskitekijä oli harharetket, toinen tietysti ne ylämäet. Ennätysjyrkkyys tälle päivälle oli 18 prosenttia. Kyseessä oli moottoritien alitus, yksi niistä kohdista, joissa usko kartan oikeellisuuteen hieman horjui. Onneksi oli oikea reitti, olisi voinut hiukan harmittaa mennä sama mäki uudestaan toiseenkin kertaan. Ja onneksi tällä kertaa suunta oli ylöspäin, en tiedä miten olisin selvinnyt sellaista alamäestä kuormani kanssa. Timo kipusi edellä kuin vuorikauris, minä laahustin perässä kuin vanha kuormajuhta. (Hengästyi Timokin sentään.) Pyöräni matkapaino on runsaat parikymmentä kiloa, joten olen ihan tyytyväinen tähänkin saavutukseen. Timo kantaa koko taakkaa harteillaan, helppoa ei voi olla sekään.

Jaksaa, jaksaa...

Blediin saavuttiin puolen päivän maissa. Hotelli löytyi sattumalta suoraan (http://www.vila-ana-bled.si/)ja se oli iloinen, tarpeeseen tullut yllätys. Kaupunki on suosittu kohde niin paikallisten kuin ulkomaistenkin turistien keskuudessa. Kaduilla liikkuu jos jonkinmoista kuljetusta, jättiläisbusseja, matkailuautoja, hevoskärryjä, traktoreita, turistijunia, prätkiä, autoilijoita ja tietysti lukuisia pyöräilijöitä. Kadut ovat kapeita, pyöräilyn rentoudesta ja helppoudesta ei tietoakaan, kun yrittää tasapainoilla turistibussin ja kanttarin välissä. Onneksi ajoneuvojen vauhdit ovat kohtuullisia ja kuljettajat pyrkivät väistämään pyöräilijöitä, jos siihen vain on mahdollisuus.

Meidän valintamme oli tämä

Hotelleja oli monennäköisiä, monelta aikakaudelta

Nopean hotelliin asettautumisen jälkeen läksimme kylille ruokailemaan. Hinnat ovat suunnilleen Suomen luokkaa, kaksi pihviä, olut, kivennäisvesi ja kaksi espressoa n. viisikymppiä. Tankkaamisen teimme vielä pienen iltapäivälenkin järven ympäri. Kävellen kuusi, fillarilla kahdeksan kilometriä. Tämä oli ehkä se päivän stressaavin ajo-osuus vilkkasta liikenteestä johtuen. Mutta kaiken kaikkiaan hienoa, kaunis paikka, vaikkakin tosiaan kovin turistinen. Paikalliset puhuvat hyvää englantia ja ovat iloisia ja ylpeitä saadessaan toimia palveluammateissa.

Blejsko jezero, Bledinjärvi

Blejski otok, Bledin saari

Iltakävelyn ja -ruokailun jälkeen vielä pientä huomisen päivän reittivalintojen suunnittelua, sitten kutsuu nukkumatti.

Voglje, päivä 1

Pyörät ja me saavuimme onnellisesti Ljubljanaan kolme tuntia sitten. Matka meni hyvin. Tilataksi saapui ajallaan, kuski hieman vihjaili että kannattaiskohan hankkia pyörälaukut pahvilootien sijaan. Ja kiitteli, että tilaaja oli antanut kollien mitat autoa tilatessaan, niin osasivat lähettää oikeanlaisen pirssin heti ekalla kerralla.

Majatalon emäntä haki meidät kentältä, "of course, no problem!"

Helsingin kenttä oli todella ruuhkainen, hyvä että joukkoon mahduttiin. Lähtöselvityksen teimme etukäteen jo kotona, mutta hämmennystä herätti että minne ne valtavat laatikot pitää toimittaa kentällä. Samaan aikaan kun minä jonottelin Finnairin tiskille ja sain vastaukseksi että sinne vaan bag drop-jonon päähän, oli Timo diilannut jonkun kiltin virkailijan kanssa, että maksun jälkeen hän tulee vastaanottamaan meidän tavarat. Näin hoitui sekin homma näppärästi. Kustannukset tähän mennessä 300 €, 60€ taksi ja 240€ kahden fillarin menopaluu.

Ljubljanan kentällä tullisetä heräsi sen verran, että nousi oikein varta vasten kysymään, että mitäs niissä laatikoissa on? Vastasimme pyöriä, hän kysyi mistä olemme tulossa, vastasimme Suomesta ja asia oli sillä selvä. Majatalon emäntä odotti meitä kentällä kyltti kädessä. Majatalo Bed & Breakfast Pr'Sknet (http://www.pr-sknet.si/)sijaitsi muutaman kilometrin päässä kentältä. Majoituspuoli oli erikseen vanha upea perinteitä kunnioittaen kunnostettu rakennus isäntäperheen asustaessa naapuritaloa. Pihalla oli myös navetta, jossa  asuivat härät ja hevonen ja koira. Majoitustoiminnan lisäksi tilalla viljeltiin ohraa ja kauraa. Kiirettä tuntui riittävän etenkin näin sesongin alkumetreillä.
 Kasasimme pyörät pihalla, sillä välin kun emäntä teki meille "pienen" iltapalan. Laatikoiden säilytyksestä olin sopinut jo etukäteen meilitse ennen matkaa.

Pyörävarikko, 2 pyörää, 45 min

Iltateen jälkeen pieni kierros kylällä, jossa sattumalta alkoi juuri sodan 21-vuotispäättymisjuhlat. Slovenia pääsi vähällä naapurimaihin verrattuna, Jugoslavian sota sen osalta kesti kymmenen päivää. Juhla alkoi jumalanpalveluksella, sen jälkeen kaikki siirtyivät noin 10 metriä kadun yli piazzalle biergarteniin. Ensin kirkkoon, sitten baariin. Pastori itse jäi portinvartijaksi, ei tullut sisäpuolelle. Sujuvasti kuuntelimme kansallishymnin ja muutaman runon. Ilmeisesti käymme ihan paikallisista, koska vieressä istuvat rouvatkin jotain meille kommentoivat.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Vogljen kylän kirkko

Vogljen kylä on pieni ja kaunis. Kirkko, kauppa, ruokapaikka ja 750 asukasta. Pääelinkeino maatalous. Taidamme olla kauden ensimmäisiä turisteja, mutta koko kesä on kuulemma jo pääosin myyty. Ajankohta vaikuttaa meidän kannaltamme äärimmäisen oikealta, ei ehkä ihan liian kuuma vielä ja aika rauhallista tosiaan vielä, ainakin tässä kylässä. Nyt akut lataukseen, niin koneilta kuin ihmisiltäkin. Todellinen seikkailu alkaa huomenna.

Tekstaria kotiin, perillä ollaan!

Lähtotunnelmissa

Vielä viimeiset päivitykset kotomaan kamaralta. Huomenna tähän aikaa meidän pitäisi olla jo tavarat purettuna ensimmäisessä majatalossa.
Näillä näkymin kaikki kunnossa. Finnair vahvisti muutama viikko sitten, että myös pyörät saadaan mukaan pyöräretkelle, se helpottaa kovasti. Tavarat mahtuivat mainiosti sivulaukkuihin ja lähettilaukkuun  (paino yht. 8.2 kg) sekä selkäreppuun (paino 6 kg) ja tankolaukkuun (0.8 kg +  ehkä järkkärikamera). Laukuissa oli pakattuna myös pyöräilykengät, joten aavistuksen verran taakka kevenee, kun ollaan oikeasti ajamassa. Myöskään taxi Helsinki ei soittanut tänään klo 16:een mennessä, joten oletuksenamme on, että tilataksi odottaa meitä huomenna alaovella sovittuna aikana.

Kaksi pyörää, kaksi sivulaukkua, kaksi kypärää, reppu, lähettilaukku ja tankolaukku

Tulevan viikon säätila näyttää vaihtelevalta.

Ei toki koko aikaa olla Ljubljanassa, joten toivotaan, että paikallissäät suosivat säästämällä meidät pahimmilta ukkoskuuroilta.
Alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat kevään aikana. Tourin sijasta päädyimme siihen, että viivymme samassa yöpaikassa aina muutaman yön, se mahdollistaa pyöräilyn riemuista nauttimisen välillä ilman tavarapaljoutta. Tämän hetkinen reittisuunnitelma tuossa alla. Todennäköisesti suunnilleen toteutuukin, sillä majoitukset on tehty suunnitelman mukaan.
Kentältä 2,1 km => (isäntäväki noutaa pakettiautolla veloituksetta! Ajatuksemme oli polkaista tuo pätkä, mutta koska kuljetuslaatikot pitää saada mukaan, tarvitaan autokyyti.)

1. yö su-ma 24.-25.6. 58€ (sis. aamiaisen)

Šenčur

32,4 km =>

2.-3.yö, ma-ke 25.-27.6. 90€ (aamiainen 7€)

Bled

52,8 km => Ljubljanaan, josta juna Mariboriin

4.-5.yö, ke-pe 27.-29.6. 132€ (sis. aamiaisen)

Maribor

60,5 km => Celjeen, josta juna Ljubljanaan

6. ja 7. yö pe-su 29.6.-1.7. 120€ (ei aamiaista)

Ljubljana

Ajatus on siis pyöräillä näiden etappien lisäksi majapaikoista lähiympäristöön. Kilometrejä kerrytetään fiiliksen mukaan, millekään rääkkiretkelle ei olla lähdössä (minä ainakaan) vaan reissun on myös tarkoitus toimia rentouttavana lomana. Maaston lisäksi tänään alkoi jännittää myös säätila. Goretexit on pakattu mukaan, mutta vaikka kroppa pysyisikin kuivana, voisi tuo mieliala pysyä korkeammalla pienoisessa auringon paisteessa.