tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kartat perillä!

Melko pitkään kesti, päivän yli kaksi viikkoa. Muutaman kerran on tullut tilailtua pyöräilyvarusteita saman  valtakunnan Rapha-kaupasta ja toimitus on ollut aika lailla nopeampaa, n. 3-4 työpäivää. Sen tähden jo hetken kuvittelimmekin, että joko lähetystä ei ole toimitettu, tai sitten vääränmuotoinen osoite eksyttää postipojan.  Onneksi näin ei ollut, vaan kartat saapuivat hyvässä kunnossa perille saakka.

Kauhukseni huomasin, että passikin menee (taas!) vanhaksi. Siellä suunnallakin on ilmeisesti varauduttava normaalia pidempiin jonotusaikoihin, iso liuta ensimmäisiä biotunnistepasseja on vanhenemassa samoihin aikoihin.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kartat tilattu!



Haa, taas yksi askel eteenpäin. Nyt on tilattu kaksi karttaa osoitteesta http://www.stanfords.co.uk/
Kaksi karttaa, yhteensä 14,50 £ eli 17,50 €. Ei tarvinnut miettiä, tilaisko Akateemisen kautta.

Se mitä on vähän jouduttu miettimään, on tuo ajokalusto ja sen mahdollinen sopivuus reissaamiseen. Toinen pyöristämme on Cicli B -merkkinen cyclocrossari, johon ei ole mahdollisuutta asentaa tavaratelinettä. Toisaalta, retken luonteen muuttuminen tourista versioon, jossa ollaan pari yötä samassa paikassa, helpottaa tätä ongelmaa, kun kaikkia tavaroita ei tarvitse koko aikaa roudata mukana. Toiseen crossariin (Konan Jake) saa vaivatta kiinnitettyä sivulaukut ja paljon muutakin. Se vaan sattuu olemaan se mun pyörä, pahus..

Edellisillä reissuilla Timolla on ollut peräkärry, mutta jotenkin sen kuljettaminen ja pakkaaminen lentokoneeseen ei nyt oikein innosta. Muutenhan se on erittäin näppärä keksintö.  Se on myös erittäin hyvä keskustelun avaaja, maakunnissa polkiessa muutamakin isäntä tuli varta vasten tien viereen ihmettelemään moista keksintöä.