Mariboriin, päivä 4

Tänään vuorossa siirtyminen Mariboriin, Slovenian koillisosiin. Eilen vielä ajattelin, että siirtyminen tapahtuu ihan varmasti junalla koko matkan, mutta kummasti se lepo antaa uusia voimia. Aikamme juna-aikatauluja tarkasteltuamme, tulimme siihen tulokseen, että polkaisemme sittenkin Ljubljanaan (52 kilometriä Google mapsin mukaan) ja hyppäämme sieltä junaan.

Lähdimme liikenteeseen ennen yhdeksää, sää suosi meitä tänäänkin. Ohutta yläpilveä, tuulta ei juuri lainkaan. Aurinkorasvaa ei kannata unohtaa laittaa. Meillä on suojakerroin 50 ja väitän, että se on aika sopiva. Se tuli ihan todistetuksikin, sillä selästä oli jäänyt pari pientä plänttiä rasvaamatta, nyt minulla on kaksi kirkuvan punaista pyörylää siellä. Onneksi ovat niin pieniä, että niistä ei ole mitään haittaa, melko huvittavan näköisiä kyllä.

Tie olikin jo entuudestaan tuttu, joten sisukkaasti poljin ylös senkin mäen, jota edellisenä päivänä olin iloisesti rullaillut alas viidenkympin tuntivauhtia. Muutama isompi mäentömpyrä oli matkan varrella välillä Bled-Kranj, mutta kaikista selvittiin pyörän päällä.

Kummaa, miten ne mäet ei näytä yhtään niin jyrkiltä näissä kuvissa.. ;)

Suunnistaminen Ljubljanaan oli yllättävänkin haasteellista. Harhaan emme kuitenkaan ajaneet kuin kerran, siitäkän ei tullut kuin muutama ekstrakilometri. Pyöräreittiopasteita paikkojen nimien mukaan ei tosiaan ole, reittinumeroviittoja oli jonkin verran. Ne eivät taas meitä auttaneet, koska meillä ei ollut mukana vastaavia reittikarttoja.

Itse kaupunkialueella pyöräily oli helppoa. Pyörätiet on asfaltoitu punaisella ja ne ovat yksisuuntaisia. Muutama vastavirtaan polkija näkyi, mutta he ajelivatkin sitten jalkakäytävillä, joten ei heistäkään sen kummempaa haittaa. Ohitukset hoidettiin satunnaisesti kummalta puolelta sattui huvittamaan. Yksi kolarinpoikanen oli sattua, kun Timo hiljensi hiljalleen vasemmalle ja kaveri, joka samalla puhui kännykkään, oli juuri koukkaamassa ohi sieltä kautta.

Saavuimme Ljubljaanaan n. 4,5 tunnin ajamisen jälkeen. Kilometrejä mittariin kertyi kuutisenkymmentä. Junan lähtöön oli vajaat pari tuntia. Kävin asemalla kysymässä olisiko mahdollista ottaa fillarit normaaliin junaan, joita olisi ollut tarjolla useitakin ennen pyöräjunan lähtöä, mutta ei ollut. Meille tarjottiin klo 16 lähtevää vaihdotonta pyöräjunaa ja sain tehdä paljon töitä, että sain liput ostetuksi klo 15.15 vaihdolliseen junaan. Vaihto netin mukaan olisi klo 17.06. Vaan toisin kävi tälläkin kertaa.

Ljubljanan rautatieasema

Lastauslupaa odotellessa

Intercity-junamme saapui laiturille vähän ennen lähtöhetkeä. Varmistin henkilökunnalta, että kyseessä oli oikea juna ja että voisimme alkaa lastata kamojamme vaunuun. Olin aina kuvitellut, että IC-junilla on jonkinmoinen tekninen minimistandardi, mutta ei näköjään, sama meininki kun kesäisin lättähatulla Porvooseen. Virka-asuinen vanhempi rouva nyökytteli iloisesti vastaukseksi, että juu, lastatkaa sinne vaan. Kun ryhdyimme hommiin, vislasi konnari junan toisesta päästä, että tuokaa ne tavarat tänne. Juoksujalkaa  kimssujen ja kamssujen kanssa siis junan toiseen päähän.

Pyörävaunun symboli. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, huomaa että joku veijari on piirtänyt siihen  myös pyöräilijän.

                                                            Pyörät ja laukut nostettiin viimeisen vaunun viimeiseen nurkkaan, eräänlaiseen tekniseen tilaan. Löysimme istumapaikat vaunun puolelta ja matka IC-kiskobussilla Mariboriin saattoi alkaa.
Nettiaikataulun mukaan vaihto olisi ollut Polcanessa 17.06. Konduktööri sen sijaan kertoi, että vaihto on Progarskessa, mutta aikaa emme huomanneet kysyä. Kun kello tuli 17.06 juna hidasti ja pysähtyi, missään ei näkynyt asemaa eikä kylttiä, missä ollaan. Oletimme ajan perusteella, että olemme vaihtoasemalla. Aloimme purkaa pyöriä, ja saimmekin kamat ripeästi ulos. Vaan taas kuului konnarin vihellys ja kun käänsin katseeni, viittilöi hän kovasti nostamaan tavarat takaisin, jotta päästään jatkamaan matkaa. Progarsken asema olisi vasta seuraava ja sinne saavuttaisiin 17.21. Esitin huoleni jatkoyhteydestä, mutta vaihtojuna Mariboriin tulisi kuulemma 10 minuutin perästä, perillä olisimme 17.58, samaan aikaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Melko merkillinen säätö, mutta pääasia oli, että olisimme perillä kuudelta.

Pyörävaunussa valmistautumassa purkuun

Mariborissa pyöräilyolosuhteet ovat erinomaiset

Pieni kömmähdys kävi siinä, että emme printannet karttoja majapaikkoihin saapumisesta riittävällä tarkkuudella. Meillä oli Mariborin kartta, ja laskujeni mukaan majatalo oli tosi lähellä asemaa, eka suoraan sitten viides risteys oikealle... Eihän se tietystikään ihan niin helppoa ole, tai jos olisikin, niin vähintäänkin iskisi uskonpuute. Meille kävi molemmat ja päätimme kysyä paikalliselta heti alkuun. Näytin osoitteen noin nelikymppiselle taittopyörällä ajelevalle herralle, hän ei yllätykseksemme puhunut sanakaan englantia. Hän pudisteli päätään, olin jo jatkamassa matkaa etsimään seuraavaa paikallisopasta, kun hän slovenialaisystävälliseen tapaan lupasi johdattaa meidät turisti-infoon. Näin läksimme väsyneinä, hikisinä ja kiireisinä (olin sopinut tapaamisen klo 19 mariborilaisen ystävän kanssa) polkemaan kohti keskustaa. Turisti-infosta saimme kunnon kartan ja ystävällisen opastuksen takaisin samoille kulmille, joilta olimme n. 20 minuuttia sitten polkaisseet liikkeelle. Majapaikka löytyi, (http://www.slovenia.info/) samoin suihku ja ystävä.

Majapaikkamme Vila Mira

Neza vei meidät syömään viehättävään puistoravintolaan. Palvelu oli taas kerran erinomaista, nuori tarjoilija tuli jopa varoittamaan Nezaa, että mikäli hän on pysäköinyt autonsa väärin, alueella liikkuu pysäköinninvalvojia. Neza lähti vauhdilla tarkistamaan asiaa, hän kertoi, että hänen autonsa on jo kahdesti kuljetettu pois  luvattomasta pysäköinnistä, lunastuskerta á 150 €. Autot ovat muuten yleisesti ottaen melko hyviä, on kuulemma tärkeä status-symboli omistaa uusi ja mielellään iso auto.

Alkupalaa edelsi pieni leipänen paprikatahnatäytteellä, alkupalaksi valitsimme ilmakuivattua kinkkua tuorejuustopalluran kera, pääruoaksi valitsimme kalaa, jälkkäriksi vielä melkoinen pala suklaakakkua minulle, ja Russe (vastaava kuin meillä Charlotte Russe) Timolle. Tässä vaiheessa oli kyllä pakko luovuttaa, vähän jäi suklaakakkua lautaselle.

Olo oli melko raukea päivän ponnistusten jälkeen, mutta pakko oli vielä jaksaa jatkaa. Kaupungissa oli meneillään Lent-kaupunkifestarit, musiikkia, tanssia, tapahtumia, ruokia ja viininmaistajaisia. Sinne siis seuraavaksi. Kello oli liki yksitoista, joten suurin osa tapahtumista oli jo ohi, mutta se ei mitenkään meitä haitannut. Päälavalla soitti vielä bändejä, ruokakojut olivat auki, samoin viininmaistiaiset. Slovenian varsinainen viinintuotantoalue on Mariborin lähiseudulla. Ei taida valitettavasti slovenialaiset tuotteet kuulua Alkon valikoimiin. Maistamamme laški rizling (Italian riesling) oli oikein hyvää, samoin punainen luomuviini, jonka merkki ei jäänyt mieleen. Meille riitti parit maistiaiset iltahömssyksi, sen jälkeen alkoikin taas majapaikka kutsua.

Viiinmaistijaiset. Talon seinustalla kasvaa maailman vanhin viiniköynnös, 400 vuotta.

Arja ja Timo yömyssyllä.