Bledissä, päivä 3

Tänään oli vuoripäivä. Oli helppo luvata, että mennään vaan, kun ei ollut mitään aavistusta mitä tuleman piti...

Jossain täällä olimme

Ja todistettavasti ainakin tässä!

Kaukainen ajatus oli, että suuntaisimme Bohjinskaan, jonne matkaa ehkä n. 30 kilometriä suorinta ja helpointa reittiä. Emme tietenkään valinneet sitä, vaan meidän vaihtoehto oli polkaista vuorien yli. Paljonko tästä olisi kertynyt kilometrejä, ei selvinnyt, koska emme ikinä päässeet sinne saakka. Sitä paitsi mittarit pätkivät täällä niin, että niihin ei ole luottamista. Timo ajeli kevyellä välityksellä kevyesti pitkin vuorenrinnettä, mulla ei ollut yhtä helppoa. Joko jalat hapottivat tai sitten tuntui, että keuhkot repeävät. Vaikka välillä olisi kuvitellutkin voivansa hypätä pyörän selkään, ei olllut apujoukkoja pökkäämässä vauhtia, joten fillaroinnin aloitus ei vaan onnistunut niin jyrkässä nousussa. Nousuista oli merkitty 12 ja 18 prosenttia liikennemerkit, mitä siinä välissä oli, ei tietoa. Nousun pituudeksi arvioimme noin viisi kilometriä. Vahva veikkaukseni olisi, että olimme aika lähellä Zatrnikia, se oli varmasti heti siinä seuraavan mutkan takana.. Antakaa minun elää tässä kuvitelmassa.

Valitettavasti kuvasta ei välity todellinen syvyys ja kauneus

Aikamme kivuttuamme totesimme, että minun etenemisvauhdilla ehtii yö koittaa ennen kuin saavutaisimme määränpäämme. Niinpä käännyimme takaisin. En tiedä miten lähellä huippua olimme, käsitykseni mukaan todella lähellä. Mutta toisaalta, sama tunne oli jo useita kilometrejä aiemminkin, aina sitä kuvitteli, että seuraavan mutkan jälkeen tien on jo pakko alkaa kääntyä alaspäin. Ei alkanut.

Alastulokin hirvitti etukäteen. (Tiedän, aiheellinen kysymys on, että mitä minunlaiseni ihmisen kannattaa edes lähteä ajamaan vuorille. Vuoristossa ajaminen on ollut Timon haave jo pitkään. Hän kyllä tiesi mitä tuleman pitää minun seurassani, mutta halusi siitäkin huolimatta ottaa riskin. Toki siis lähden!) Halusin kyllä itsekin kokeilla vuoriajoa, voi sitten seuraavaa Touria seuratessa eläytyä entistäkin vahvemmin. Turvallisesti kotisohvalla.

Alaslaskettelu oli mukavampaa ja rennompaa kuin osasin kuvitellakaan. Ja yllättävän viileää. Tie oli tuttu, kun sen oli jo kertaalleen kävellyt, tienpinta hyvässä kunnossa ja liikennekin pysyy kiltisti omilla kaistoillaan, joten ainoa mitä piti koittaa hallita, oli vauhti. Ehkä muutaman harjoitusajon jälkeen uskaltaisi lasketella vähän reippaamminkin, mutta kyllä tämäkin kokemus oli minulle ihan riittävä. Maisemat henkeäsalpaavan upeat. Timo luonnollisesti odotteli siellä alhaalla, että milloinkahan se rouva sieltä mahtaa saapua. Yllättävän nopeasti kuulemma saapui.

Rouvan vaihtoehto päivän pyöräretkelle oli "cultural heritage"-kierros, parikymmentä kilometriä ja pari pikkuista mäennyppylää. Pieniä mäennyppylöitä en havainnut, yhden vuoren kokoisen kyllä, ja taluttamiseksihan se taas meni. Eniten käy voimille tuo henkinen puoli, kun ne vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Kun Peter Selin seuraavaa Touria selostaessaan mainitsee ajajien henkisen kestävyyden, ymmärrän kovin hyvin mistä on kyse!

Samaan reissuun mahtuivat siis eräänlainen vuorietappi ja maaseudun kultturikierros. Kylät ovat viehättäviä, mutta toki kovin samanlaisia, ainakin meidän silmiimme. Kirkko, ehkä kauppa, talot hyvinhoidettuine puutarhoineen ja yleensä joka pihalla joku tarhassa kitkemässä tai kuokkimassa. Slovenialaisille on kunnia-asia kasvattaa ruokaa omassa tarhassa ja pieniä puutarhoja oli niin talojen läheisyydessä kuin peltoviljemienkin keskellä.

Lämpötila yli 30 astetta, kastelemista riittää

Heinäsuoja, polttopuukatos, maissikuivuri, mitä tahansa

Noin neljänkympin lenkin jälkeen palasimme hotelliin iltatoimiin, suihkuun, hiukan lepäilemään ja sitten kylille syömään. Pääruoaksi tilasin peuraa, jälkkäriksi leivoskahvit. Ruuassa korostetaan paljon paikallisuutta. Vihannesten määrä on ollut kovin vähäistä meidän makuumme, tämä on selvästi lihansyöjämaa! Saattaa johtua tosin myös siitä, että emme ole tajunneet tilata salaattia ruuan kanssa, automaattisesti se ei näköjään sisälly. Jälkiruokien tilaamista emme sen sijaan ole unohtaneet! Jokainen blediläinen kahvila- ja ravintola mainosti blediläistä kermakakkua, pakkohan sitä oli maistaa. Nam.
Vielä oli aikaa sulatella päivän kokemuksia ja herkkuja kiertelemällä ja istuskelemalla hetki majatalomme puutarhasta. Lämmintä, kaunista, ei hyttysiä, aivan mahtavaa.