Mariborissa, päivä 5

Majatalon isäntä toivotti meidät eilen tervetulleiksi sanoilla "I have a surprise for you: a Scandinavian night!" hänen mielipahakseen ja meidän onneksemme jouduimme kieltäytymään snapseista ja illanvietosta. Aamiaiselle istuimme kuitenkin pitkän pöydän ääreen noin kymmenen ruotsalaisen ja norjalaisen sekä yhden skotlantilaisen kanssa. Aamiainen oli polentaa, vanhaa perinneruokaa, jota maalaiset nauttivat aamulla kukonlaulun aikaan ja jonka voimin he jaksoivat ahertaa pitkälle puoleen päivään. Tieto piti paikkansa, rasvassa paistetut muruset pitivät nälän loitolla pitkään.

Francek-isäntä (seisomassa)  esittelee aamiaistarjontaa 

Aamiaisen jälkeen turistikävelyä kaupungilla. Kävely on  pyöräilyä raskaampaa tässä 30 asteen helteessä. Tuulen virettä ei ole ja asfaltti hohkaa lämpöä myös alhaalta päin. Onneksi agenda oli vapaa ja mitään sen kummempaa ei tarvinnut edes yrittääkään. Kirkot ovat hienoja hetkiä levähtää, kaupungin hulina loppuu siihen paikkaan, lisäksi ne ovat viileitä ja kauniita. Pientä huolta mielissämme herätti etenkin minun urheilullinen pukeutuminen (shortstit ja hihaton paita), mutta ei kukaan ainakaan kommentoinut eikä pahasti karsonut. Sytytin äidin muistolle kynttilän ja jatkoimme matkaa.

Yksi monista Mariborin kirkoista

Mariborissa olisi ollut muutamakin mielenkiintoinen tutustumiskohde, esim. polku viinitarhan läpi pienelle kukkulalle, josta varmasti kauniit näköalat kaupungin kattojen yli. Mutta koska se olisi vaatinut kiipeämistä helteessä, hylkäsimme idean saman tien. Muutenkin oma orientaatio on asettunut nyt niin, että nähtävyydet tai shoppailut eivät ole ollenkaan listalla kärkisijoilla. Museoissa ja kaupoissa tosin olisi varmaan ilmastoinnit, mikä ei olisi ollenkaan huono asia. Huomaan, että minulla tottuminen kuumaan ilmanalaan kestää todella pitkään.

Patikkapolku johtaa halki viiniviljelysten kukkulan huipulle

Vaikka suunnitelmissa olikin pitää lepopäivä, hyppäsimme kutenkin iltapäivällä pyörien selkään ja läksimme tutkimusmatkalle kaupungin laidoille. Keskellä virtaava joki auttaa paikallistamisessa, Maribor on pieni ja selkeä, joten emme vaivautneet ottamaan edes karttaa mukaan. Ajoimme esikaupunkialueille, söimme jäätelöt valtavan Spar-automarketin parkkiksella ja onnittelimme itseämme jälleen kerran viihtyisän taukopaikan valinnasta. Kilometrejä kertyi ehkä kymmenen.

Rantanäkymiä

Rautatiesilta

Takaisin Vila Miraan, suihkuun ja pieni lepohetki ei-niin-valtavan-viihtyisässä huoneessamme. Paikkaa isännöi entinen merenkulkija, nykyinen lääketieteen opiskelija, yli kuusikymppinen yksinäinen vanha herra Francek. Melkoinen tarinankertoja ja mustan huumorin mies.

Illalla menimme vielä kiertelemään Lent-festivaaleja. Ruokakojut tarjosivat valtavasti valinnanvaraa alueen ja naapurimaiden herkkuihin tutustumiseen. Päädyimme luultavimmin slovenialaiselle perinneruokaosastolle, Timo sai pari possunlihaa paistetun sipulin kera, minä knöödeleitä valkosipulitahnalla. Pienet, mutta riittävät annokset, hintaa kertyi yhteensä parin vesilasin ja yhden tuopin kanssa yhteensä reilun kympin verran.

Festarikadulta

Vielä hetkeksi siirryimme kuuntelemaan bändiä alueen toiseen päähän. Rantaan saapui eräänlainen jokilautta, jossa ihmiset olivat ruokailleet paikallisen orkesterin tahdittamana. Ihan käsittämätöntä eurohumppaa tuntuvat kaikki pumput soittavan niin livenä kuin tv:ssäkin. No festareilla esiintyi molempina iltoina hieman rokahtavammat yhtyeet.

Eurohumpparavintolalautta

Väsy alkoi painaa ja läksimme kotio kohti. Matka oli todella pimeä, katuvaloja lähes yhtä harvakseltaan kuin katukylttejä. Mutta kaupunki tuntuu äärettömän turvalliselta. Itse asiassa emme ole törmänneet mihinkään alamaailman ilmiöihin, ei taskuvarkaita, ei narkkareita, ei humalaisia, ei ihmiskauppaaa, ei kerta kaikkiaan mitään negatiivista. Varsinainen lintukoto. Ehkä sekin on murenemassa, sillä Neza kertoi, että alkuviikon pääuutinen oli ollut, kun Mariborissa oli murtauduttu kioskiin.

Timo nautti etelä-eurooppalaisesta yöelämästä vielä hetken isännän ja tsekkiläisen arkkitehtipariskunnan kanssa Vila Miran puutarhassa viinilasin ääressä, minä sukelsin suoraan nukkumaan. Yö sujui nihkeästi kuumuuden aiheuttaman heräilyn merkeissä.

Mariboriin, päivä 4

Tänään vuorossa siirtyminen Mariboriin, Slovenian koillisosiin. Eilen vielä ajattelin, että siirtyminen tapahtuu ihan varmasti junalla koko matkan, mutta kummasti se lepo antaa uusia voimia. Aikamme juna-aikatauluja tarkasteltuamme, tulimme siihen tulokseen, että polkaisemme sittenkin Ljubljanaan (52 kilometriä Google mapsin mukaan) ja hyppäämme sieltä junaan.

Lähdimme liikenteeseen ennen yhdeksää, sää suosi meitä tänäänkin. Ohutta yläpilveä, tuulta ei juuri lainkaan. Aurinkorasvaa ei kannata unohtaa laittaa. Meillä on suojakerroin 50 ja väitän, että se on aika sopiva. Se tuli ihan todistetuksikin, sillä selästä oli jäänyt pari pientä plänttiä rasvaamatta, nyt minulla on kaksi kirkuvan punaista pyörylää siellä. Onneksi ovat niin pieniä, että niistä ei ole mitään haittaa, melko huvittavan näköisiä kyllä.

Tie olikin jo entuudestaan tuttu, joten sisukkaasti poljin ylös senkin mäen, jota edellisenä päivänä olin iloisesti rullaillut alas viidenkympin tuntivauhtia. Muutama isompi mäentömpyrä oli matkan varrella välillä Bled-Kranj, mutta kaikista selvittiin pyörän päällä.

Kummaa, miten ne mäet ei näytä yhtään niin jyrkiltä näissä kuvissa.. ;)

Suunnistaminen Ljubljanaan oli yllättävänkin haasteellista. Harhaan emme kuitenkaan ajaneet kuin kerran, siitäkän ei tullut kuin muutama ekstrakilometri. Pyöräreittiopasteita paikkojen nimien mukaan ei tosiaan ole, reittinumeroviittoja oli jonkin verran. Ne eivät taas meitä auttaneet, koska meillä ei ollut mukana vastaavia reittikarttoja.

Itse kaupunkialueella pyöräily oli helppoa. Pyörätiet on asfaltoitu punaisella ja ne ovat yksisuuntaisia. Muutama vastavirtaan polkija näkyi, mutta he ajelivatkin sitten jalkakäytävillä, joten ei heistäkään sen kummempaa haittaa. Ohitukset hoidettiin satunnaisesti kummalta puolelta sattui huvittamaan. Yksi kolarinpoikanen oli sattua, kun Timo hiljensi hiljalleen vasemmalle ja kaveri, joka samalla puhui kännykkään, oli juuri koukkaamassa ohi sieltä kautta.

Saavuimme Ljubljaanaan n. 4,5 tunnin ajamisen jälkeen. Kilometrejä mittariin kertyi kuutisenkymmentä. Junan lähtöön oli vajaat pari tuntia. Kävin asemalla kysymässä olisiko mahdollista ottaa fillarit normaaliin junaan, joita olisi ollut tarjolla useitakin ennen pyöräjunan lähtöä, mutta ei ollut. Meille tarjottiin klo 16 lähtevää vaihdotonta pyöräjunaa ja sain tehdä paljon töitä, että sain liput ostetuksi klo 15.15 vaihdolliseen junaan. Vaihto netin mukaan olisi klo 17.06. Vaan toisin kävi tälläkin kertaa.

Ljubljanan rautatieasema

Lastauslupaa odotellessa

Intercity-junamme saapui laiturille vähän ennen lähtöhetkeä. Varmistin henkilökunnalta, että kyseessä oli oikea juna ja että voisimme alkaa lastata kamojamme vaunuun. Olin aina kuvitellut, että IC-junilla on jonkinmoinen tekninen minimistandardi, mutta ei näköjään, sama meininki kun kesäisin lättähatulla Porvooseen. Virka-asuinen vanhempi rouva nyökytteli iloisesti vastaukseksi, että juu, lastatkaa sinne vaan. Kun ryhdyimme hommiin, vislasi konnari junan toisesta päästä, että tuokaa ne tavarat tänne. Juoksujalkaa  kimssujen ja kamssujen kanssa siis junan toiseen päähän.

Pyörävaunun symboli. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, huomaa että joku veijari on piirtänyt siihen  myös pyöräilijän.