Mariboriin, päivä 4

Tänään vuorossa siirtyminen Mariboriin, Slovenian koillisosiin. Eilen vielä ajattelin, että siirtyminen tapahtuu ihan varmasti junalla koko matkan, mutta kummasti se lepo antaa uusia voimia. Aikamme juna-aikatauluja tarkasteltuamme, tulimme siihen tulokseen, että polkaisemme sittenkin Ljubljanaan (52 kilometriä Google mapsin mukaan) ja hyppäämme sieltä junaan.

Lähdimme liikenteeseen ennen yhdeksää, sää suosi meitä tänäänkin. Ohutta yläpilveä, tuulta ei juuri lainkaan. Aurinkorasvaa ei kannata unohtaa laittaa. Meillä on suojakerroin 50 ja väitän, että se on aika sopiva. Se tuli ihan todistetuksikin, sillä selästä oli jäänyt pari pientä plänttiä rasvaamatta, nyt minulla on kaksi kirkuvan punaista pyörylää siellä. Onneksi ovat niin pieniä, että niistä ei ole mitään haittaa, melko huvittavan näköisiä kyllä.

Tie olikin jo entuudestaan tuttu, joten sisukkaasti poljin ylös senkin mäen, jota edellisenä päivänä olin iloisesti rullaillut alas viidenkympin tuntivauhtia. Muutama isompi mäentömpyrä oli matkan varrella välillä Bled-Kranj, mutta kaikista selvittiin pyörän päällä.

Kummaa, miten ne mäet ei näytä yhtään niin jyrkiltä näissä kuvissa.. ;)

Suunnistaminen Ljubljanaan oli yllättävänkin haasteellista. Harhaan emme kuitenkaan ajaneet kuin kerran, siitäkän ei tullut kuin muutama ekstrakilometri. Pyöräreittiopasteita paikkojen nimien mukaan ei tosiaan ole, reittinumeroviittoja oli jonkin verran. Ne eivät taas meitä auttaneet, koska meillä ei ollut mukana vastaavia reittikarttoja.

Itse kaupunkialueella pyöräily oli helppoa. Pyörätiet on asfaltoitu punaisella ja ne ovat yksisuuntaisia. Muutama vastavirtaan polkija näkyi, mutta he ajelivatkin sitten jalkakäytävillä, joten ei heistäkään sen kummempaa haittaa. Ohitukset hoidettiin satunnaisesti kummalta puolelta sattui huvittamaan. Yksi kolarinpoikanen oli sattua, kun Timo hiljensi hiljalleen vasemmalle ja kaveri, joka samalla puhui kännykkään, oli juuri koukkaamassa ohi sieltä kautta.

Saavuimme Ljubljaanaan n. 4,5 tunnin ajamisen jälkeen. Kilometrejä mittariin kertyi kuutisenkymmentä. Junan lähtöön oli vajaat pari tuntia. Kävin asemalla kysymässä olisiko mahdollista ottaa fillarit normaaliin junaan, joita olisi ollut tarjolla useitakin ennen pyöräjunan lähtöä, mutta ei ollut. Meille tarjottiin klo 16 lähtevää vaihdotonta pyöräjunaa ja sain tehdä paljon töitä, että sain liput ostetuksi klo 15.15 vaihdolliseen junaan. Vaihto netin mukaan olisi klo 17.06. Vaan toisin kävi tälläkin kertaa.

Ljubljanan rautatieasema

Lastauslupaa odotellessa

Intercity-junamme saapui laiturille vähän ennen lähtöhetkeä. Varmistin henkilökunnalta, että kyseessä oli oikea juna ja että voisimme alkaa lastata kamojamme vaunuun. Olin aina kuvitellut, että IC-junilla on jonkinmoinen tekninen minimistandardi, mutta ei näköjään, sama meininki kun kesäisin lättähatulla Porvooseen. Virka-asuinen vanhempi rouva nyökytteli iloisesti vastaukseksi, että juu, lastatkaa sinne vaan. Kun ryhdyimme hommiin, vislasi konnari junan toisesta päästä, että tuokaa ne tavarat tänne. Juoksujalkaa  kimssujen ja kamssujen kanssa siis junan toiseen päähän.

Pyörävaunun symboli. Ja kun oikein tarkkaan katsoo, huomaa että joku veijari on piirtänyt siihen  myös pyöräilijän.

Bledissä, päivä 3

Tänään oli vuoripäivä. Oli helppo luvata, että mennään vaan, kun ei ollut mitään aavistusta mitä tuleman piti...

Jossain täällä olimme

Ja todistettavasti ainakin tässä!

Kaukainen ajatus oli, että suuntaisimme Bohjinskaan, jonne matkaa ehkä n. 30 kilometriä suorinta ja helpointa reittiä. Emme tietenkään valinneet sitä, vaan meidän vaihtoehto oli polkaista vuorien yli. Paljonko tästä olisi kertynyt kilometrejä, ei selvinnyt, koska emme ikinä päässeet sinne saakka. Sitä paitsi mittarit pätkivät täällä niin, että niihin ei ole luottamista. Timo ajeli kevyellä välityksellä kevyesti pitkin vuorenrinnettä, mulla ei ollut yhtä helppoa. Joko jalat hapottivat tai sitten tuntui, että keuhkot repeävät. Vaikka välillä olisi kuvitellutkin voivansa hypätä pyörän selkään, ei olllut apujoukkoja pökkäämässä vauhtia, joten fillaroinnin aloitus ei vaan onnistunut niin jyrkässä nousussa. Nousuista oli merkitty 12 ja 18 prosenttia liikennemerkit, mitä siinä välissä oli, ei tietoa. Nousun pituudeksi arvioimme noin viisi kilometriä. Vahva veikkaukseni olisi, että olimme aika lähellä Zatrnikia, se oli varmasti heti siinä seuraavan mutkan takana.. Antakaa minun elää tässä kuvitelmassa.

Valitettavasti kuvasta ei välity todellinen syvyys ja kauneus

Aikamme kivuttuamme totesimme, että minun etenemisvauhdilla ehtii yö koittaa ennen kuin saavutaisimme määränpäämme. Niinpä käännyimme takaisin. En tiedä miten lähellä huippua olimme, käsitykseni mukaan todella lähellä. Mutta toisaalta, sama tunne oli jo useita kilometrejä aiemminkin, aina sitä kuvitteli, että seuraavan mutkan jälkeen tien on jo pakko alkaa kääntyä alaspäin. Ei alkanut.

Alastulokin hirvitti etukäteen. (Tiedän, aiheellinen kysymys on, että mitä minunlaiseni ihmisen kannattaa edes lähteä ajamaan vuorille. Vuoristossa ajaminen on ollut Timon haave jo pitkään. Hän kyllä tiesi mitä tuleman pitää minun seurassani, mutta halusi siitäkin huolimatta ottaa riskin. Toki siis lähden!) Halusin kyllä itsekin kokeilla vuoriajoa, voi sitten seuraavaa Touria seuratessa eläytyä entistäkin vahvemmin. Turvallisesti kotisohvalla.

Alaslaskettelu oli mukavampaa ja rennompaa kuin osasin kuvitellakaan. Ja yllättävän viileää. Tie oli tuttu, kun sen oli jo kertaalleen kävellyt, tienpinta hyvässä kunnossa ja liikennekin pysyy kiltisti omilla kaistoillaan, joten ainoa mitä piti koittaa hallita, oli vauhti. Ehkä muutaman harjoitusajon jälkeen uskaltaisi lasketella vähän reippaamminkin, mutta kyllä tämäkin kokemus oli minulle ihan riittävä. Maisemat henkeäsalpaavan upeat. Timo luonnollisesti odotteli siellä alhaalla, että milloinkahan se rouva sieltä mahtaa saapua. Yllättävän nopeasti kuulemma saapui.

Rouvan vaihtoehto päivän pyöräretkelle oli "cultural heritage"-kierros, parikymmentä kilometriä ja pari pikkuista mäennyppylää. Pieniä mäennyppylöitä en havainnut, yhden vuoren kokoisen kyllä, ja taluttamiseksihan se taas meni. Eniten käy voimille tuo henkinen puoli, kun ne vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Kun Peter Selin seuraavaa Touria selostaessaan mainitsee ajajien henkisen kestävyyden, ymmärrän kovin hyvin mistä on kyse!

Samaan reissuun mahtuivat siis eräänlainen vuorietappi ja maaseudun kultturikierros. Kylät ovat viehättäviä, mutta toki kovin samanlaisia, ainakin meidän silmiimme. Kirkko, ehkä kauppa, talot hyvinhoidettuine puutarhoineen ja yleensä joka pihalla joku tarhassa kitkemässä tai kuokkimassa. Slovenialaisille on kunnia-asia kasvattaa ruokaa omassa tarhassa ja pieniä puutarhoja oli niin talojen läheisyydessä kuin peltoviljemienkin keskellä.

Lämpötila yli 30 astetta, kastelemista riittää

Heinäsuoja, polttopuukatos, maissikuivuri, mitä tahansa

Noin neljänkympin lenkin jälkeen palasimme hotelliin iltatoimiin, suihkuun, hiukan lepäilemään ja sitten kylille syömään. Pääruoaksi tilasin peuraa, jälkkäriksi leivoskahvit. Ruuassa korostetaan paljon paikallisuutta. Vihannesten määrä on ollut kovin vähäistä meidän makuumme, tämä on selvästi lihansyöjämaa! Saattaa johtua tosin myös siitä, että emme ole tajunneet tilata salaattia ruuan kanssa, automaattisesti se ei näköjään sisälly. Jälkiruokien tilaamista emme sen sijaan ole unohtaneet! Jokainen blediläinen kahvila- ja ravintola mainosti blediläistä kermakakkua, pakkohan sitä oli maistaa. Nam.
Vielä oli aikaa sulatella päivän kokemuksia ja herkkuja kiertelemällä ja istuskelemalla hetki majatalomme puutarhasta. Lämmintä, kaunista, ei hyttysiä, aivan mahtavaa.

Kohti Blediä, päivä 2

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme aamulla varhain kirkonkellojen (103 kertaa!!!) soittoon ja lehmien ammuntaan. Täällä katolisella maaseudulla kirkko kyllä pitää huolen, että väki herää ajoissa töihin. Nyt on kamat organiseerattu ja odotellaan kellon tulevan kahdeksan, jotta päästään aamiaiselle.

Kattavan ja maittavan aamiaisen jälkeen hyppäsimme ratsujemme selkään ja suuntasimme kohti Blediä. Matkaan (37 km) kului 2:48, vauhdin vaihdellessa noin nollasta 46:een kilometriin tunnissa. Keskinopeus oli 13 kilsaa tunnissa, mikä johtui pitkälti lukuisista pysähdyksistä. 

Karttamme ovat kohtuullisen hyvät, mutta paikallisissa opasteissa on kyllä säästelty vähän turhankin kanssa. Autoilijoille niitä on harvakseltaan, pyöräilijöille ei laisinkaan. Unohdimme ladata kartat puhelimeen, joten siinä vaiheessa kun tie pieneni pienenemistään, alkoi uskon puute hiipua puseroon ja pakko oli pysähtyä hämmästelemään, että ollaanko varmasti oikeilla raiteilla.

Sava-joen ylitys

Vaikka matkaa ei ollut kuin vajaa 40 kilometriä, reitti oli kiinnostava ja vaihteleva. Oli peltoaukeita kylien välissä, joen ylitystä, luonnonouistoa ja metsätietä, pikku kaupunkikin ja tietysti niitä lukuisia, sympaattisia maalaiskyliä.

Kranjin vanhaa kaupunkia

Ajotie luonnonpuiston halki

Tyypillinen slovenialainen kylä

Keskinopeuksien mukaan etappeja ei aikatauluja kannata arvioida. Toinen riskitekijä oli harharetket, toinen tietysti ne ylämäet. Ennätysjyrkkyys tälle päivälle oli 18 prosenttia. Kyseessä oli moottoritien alitus, yksi niistä kohdista, joissa usko kartan oikeellisuuteen hieman horjui. Onneksi oli oikea reitti, olisi voinut hiukan harmittaa mennä sama mäki uudestaan toiseenkin kertaan. Ja onneksi tällä kertaa suunta oli ylöspäin, en tiedä miten olisin selvinnyt sellaista alamäestä kuormani kanssa. Timo kipusi edellä kuin vuorikauris, minä laahustin perässä kuin vanha kuormajuhta. (Hengästyi Timokin sentään.) Pyöräni matkapaino on runsaat parikymmentä kiloa, joten olen ihan tyytyväinen tähänkin saavutukseen. Timo kantaa koko taakkaa harteillaan, helppoa ei voi olla sekään.

Jaksaa, jaksaa...

Blediin saavuttiin puolen päivän maissa. Hotelli löytyi sattumalta suoraan (http://www.vila-ana-bled.si/)ja se oli iloinen, tarpeeseen tullut yllätys. Kaupunki on suosittu kohde niin paikallisten kuin ulkomaistenkin turistien keskuudessa. Kaduilla liikkuu jos jonkinmoista kuljetusta, jättiläisbusseja, matkailuautoja, hevoskärryjä, traktoreita, turistijunia, prätkiä, autoilijoita ja tietysti lukuisia pyöräilijöitä. Kadut ovat kapeita, pyöräilyn rentoudesta ja helppoudesta ei tietoakaan, kun yrittää tasapainoilla turistibussin ja kanttarin välissä. Onneksi ajoneuvojen vauhdit ovat kohtuullisia ja kuljettajat pyrkivät väistämään pyöräilijöitä, jos siihen vain on mahdollisuus.

Meidän valintamme oli tämä

Hotelleja oli monennäköisiä, monelta aikakaudelta

Nopean hotelliin asettautumisen jälkeen läksimme kylille ruokailemaan. Hinnat ovat suunnilleen Suomen luokkaa, kaksi pihviä, olut, kivennäisvesi ja kaksi espressoa n. viisikymppiä. Tankkaamisen teimme vielä pienen iltapäivälenkin järven ympäri. Kävellen kuusi, fillarilla kahdeksan kilometriä. Tämä oli ehkä se päivän stressaavin ajo-osuus vilkkasta liikenteestä johtuen. Mutta kaiken kaikkiaan hienoa, kaunis paikka, vaikkakin tosiaan kovin turistinen. Paikalliset puhuvat hyvää englantia ja ovat iloisia ja ylpeitä saadessaan toimia palveluammateissa.

Blejsko jezero, Bledinjärvi

Blejski otok, Bledin saari

Iltakävelyn ja -ruokailun jälkeen vielä pientä huomisen päivän reittivalintojen suunnittelua, sitten kutsuu nukkumatti.

Voglje, päivä 1

Pyörät ja me saavuimme onnellisesti Ljubljanaan kolme tuntia sitten. Matka meni hyvin. Tilataksi saapui ajallaan, kuski hieman vihjaili että kannattaiskohan hankkia pyörälaukut pahvilootien sijaan. Ja kiitteli, että tilaaja oli antanut kollien mitat autoa tilatessaan, niin osasivat lähettää oikeanlaisen pirssin heti ekalla kerralla.

Majatalon emäntä haki meidät kentältä, "of course, no problem!"

Helsingin kenttä oli todella ruuhkainen, hyvä että joukkoon mahduttiin. Lähtöselvityksen teimme etukäteen jo kotona, mutta hämmennystä herätti että minne ne valtavat laatikot pitää toimittaa kentällä. Samaan aikaan kun minä jonottelin Finnairin tiskille ja sain vastaukseksi että sinne vaan bag drop-jonon päähän, oli Timo diilannut jonkun kiltin virkailijan kanssa, että maksun jälkeen hän tulee vastaanottamaan meidän tavarat. Näin hoitui sekin homma näppärästi. Kustannukset tähän mennessä 300 €, 60€ taksi ja 240€ kahden fillarin menopaluu.

Ljubljanan kentällä tullisetä heräsi sen verran, että nousi oikein varta vasten kysymään, että mitäs niissä laatikoissa on? Vastasimme pyöriä, hän kysyi mistä olemme tulossa, vastasimme Suomesta ja asia oli sillä selvä. Majatalon emäntä odotti meitä kentällä kyltti kädessä. Majatalo Bed & Breakfast Pr'Sknet (http://www.pr-sknet.si/)sijaitsi muutaman kilometrin päässä kentältä. Majoituspuoli oli erikseen vanha upea perinteitä kunnioittaen kunnostettu rakennus isäntäperheen asustaessa naapuritaloa. Pihalla oli myös navetta, jossa  asuivat härät ja hevonen ja koira. Majoitustoiminnan lisäksi tilalla viljeltiin ohraa ja kauraa. Kiirettä tuntui riittävän etenkin näin sesongin alkumetreillä.
 Kasasimme pyörät pihalla, sillä välin kun emäntä teki meille "pienen" iltapalan. Laatikoiden säilytyksestä olin sopinut jo etukäteen meilitse ennen matkaa.

Pyörävarikko, 2 pyörää, 45 min

Iltateen jälkeen pieni kierros kylällä, jossa sattumalta alkoi juuri sodan 21-vuotispäättymisjuhlat. Slovenia pääsi vähällä naapurimaihin verrattuna, Jugoslavian sota sen osalta kesti kymmenen päivää. Juhla alkoi jumalanpalveluksella, sen jälkeen kaikki siirtyivät noin 10 metriä kadun yli piazzalle biergarteniin. Ensin kirkkoon, sitten baariin. Pastori itse jäi portinvartijaksi, ei tullut sisäpuolelle. Sujuvasti kuuntelimme kansallishymnin ja muutaman runon. Ilmeisesti käymme ihan paikallisista, koska vieressä istuvat rouvatkin jotain meille kommentoivat.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Vogljen kylän kirkko

Vogljen kylä on pieni ja kaunis. Kirkko, kauppa, ruokapaikka ja 750 asukasta. Pääelinkeino maatalous. Taidamme olla kauden ensimmäisiä turisteja, mutta koko kesä on kuulemma jo pääosin myyty. Ajankohta vaikuttaa meidän kannaltamme äärimmäisen oikealta, ei ehkä ihan liian kuuma vielä ja aika rauhallista tosiaan vielä, ainakin tässä kylässä. Nyt akut lataukseen, niin koneilta kuin ihmisiltäkin. Todellinen seikkailu alkaa huomenna.

Tekstaria kotiin, perillä ollaan!

Lähtotunnelmissa

Vielä viimeiset päivitykset kotomaan kamaralta. Huomenna tähän aikaa meidän pitäisi olla jo tavarat purettuna ensimmäisessä majatalossa.
Näillä näkymin kaikki kunnossa. Finnair vahvisti muutama viikko sitten, että myös pyörät saadaan mukaan pyöräretkelle, se helpottaa kovasti. Tavarat mahtuivat mainiosti sivulaukkuihin ja lähettilaukkuun  (paino yht. 8.2 kg) sekä selkäreppuun (paino 6 kg) ja tankolaukkuun (0.8 kg +  ehkä järkkärikamera). Laukuissa oli pakattuna myös pyöräilykengät, joten aavistuksen verran taakka kevenee, kun ollaan oikeasti ajamassa. Myöskään taxi Helsinki ei soittanut tänään klo 16:een mennessä, joten oletuksenamme on, että tilataksi odottaa meitä huomenna alaovella sovittuna aikana.

Kaksi pyörää, kaksi sivulaukkua, kaksi kypärää, reppu, lähettilaukku ja tankolaukku

Tulevan viikon säätila näyttää vaihtelevalta.

Ei toki koko aikaa olla Ljubljanassa, joten toivotaan, että paikallissäät suosivat säästämällä meidät pahimmilta ukkoskuuroilta.
Alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat kevään aikana. Tourin sijasta päädyimme siihen, että viivymme samassa yöpaikassa aina muutaman yön, se mahdollistaa pyöräilyn riemuista nauttimisen välillä ilman tavarapaljoutta. Tämän hetkinen reittisuunnitelma tuossa alla. Todennäköisesti suunnilleen toteutuukin, sillä majoitukset on tehty suunnitelman mukaan.
Kentältä 2,1 km => (isäntäväki noutaa pakettiautolla veloituksetta! Ajatuksemme oli polkaista tuo pätkä, mutta koska kuljetuslaatikot pitää saada mukaan, tarvitaan autokyyti.)

1. yö su-ma 24.-25.6. 58€ (sis. aamiaisen)

Šenčur

32,4 km =>

2.-3.yö, ma-ke 25.-27.6. 90€ (aamiainen 7€)

Bled

52,8 km => Ljubljanaan, josta juna Mariboriin

4.-5.yö, ke-pe 27.-29.6. 132€ (sis. aamiaisen)

Maribor

60,5 km => Celjeen, josta juna Ljubljanaan

6. ja 7. yö pe-su 29.6.-1.7. 120€ (ei aamiaista)

Ljubljana

Ajatus on siis pyöräillä näiden etappien lisäksi majapaikoista lähiympäristöön. Kilometrejä kerrytetään fiiliksen mukaan, millekään rääkkiretkelle ei olla lähdössä (minä ainakaan) vaan reissun on myös tarkoitus toimia rentouttavana lomana. Maaston lisäksi tänään alkoi jännittää myös säätila. Goretexit on pakattu mukaan, mutta vaikka kroppa pysyisikin kuivana, voisi tuo mieliala pysyä korkeammalla pienoisessa auringon paisteessa. 

Kartat perillä!

Melko pitkään kesti, päivän yli kaksi viikkoa. Muutaman kerran on tullut tilailtua pyöräilyvarusteita saman  valtakunnan Rapha-kaupasta ja toimitus on ollut aika lailla nopeampaa, n. 3-4 työpäivää. Sen tähden jo hetken kuvittelimmekin, että joko lähetystä ei ole toimitettu, tai sitten vääränmuotoinen osoite eksyttää postipojan.  Onneksi näin ei ollut, vaan kartat saapuivat hyvässä kunnossa perille saakka.

Kauhukseni huomasin, että passikin menee (taas!) vanhaksi. Siellä suunnallakin on ilmeisesti varauduttava normaalia pidempiin jonotusaikoihin, iso liuta ensimmäisiä biotunnistepasseja on vanhenemassa samoihin aikoihin.

Kartat tilattu!

Haa, taas yksi askel eteenpäin. Nyt on tilattu kaksi karttaa osoitteesta http://www.stanfords.co.uk/
Kaksi karttaa, yhteensä 14,50 £ eli 17,50 €. Ei tarvinnut miettiä, tilaisko Akateemisen kautta.

Se mitä on vähän jouduttu miettimään, on tuo ajokalusto ja sen mahdollinen sopivuus reissaamiseen. Toinen pyöristämme on Cicli B -merkkinen cyclocrossari, johon ei ole mahdollisuutta asentaa tavaratelinettä. Toisaalta, retken luonteen muuttuminen tourista versioon, jossa ollaan pari yötä samassa paikassa, helpottaa tätä ongelmaa, kun kaikkia tavaroita ei tarvitse koko aikaa roudata mukana. Toiseen crossariin (Konan Jake) saa vaivatta kiinnitettyä sivulaukut ja paljon muutakin. Se vaan sattuu olemaan se mun pyörä, pahus..

Edellisillä reissuilla Timolla on ollut peräkärry, mutta jotenkin sen kuljettaminen ja pakkaaminen lentokoneeseen ei nyt oikein innosta. Muutenhan se on erittäin näppärä keksintö.  Se on myös erittäin hyvä keskustelun avaaja, maakunnissa polkiessa muutamakin isäntä tuli varta vasten tien viereen ihmettelemään moista keksintöä.